RODUN HISTORIA

Weimarinseisoja on hyvin vanha rotu, jonka alkuperästä on useita teorioita. On väitetty Weimarinseisojan olevan värimutaatio St. Hubertus Branchen koirasta, joka on kuollut jo sukupuuttoon. Tätä rotua pidetään useimpien kanakoirien kantaisänä, koska sen uskotaan olevan vanhin metsästyskoiraroduista.

St. Hubertus Branchen, joka nimettiin St. Hubertuksen munkkiluostarin mukaan, oli voimakasrakenteinen, pitkärunkoinen ja keskikokoinen jälkikoira. Branchen koirilla sanotaan olleen erinomainen hajuaisti yhdistyneenä voimaan ja taitoon, mikä teki siitä loistavan metsästyskoiran. Väriltään nämä koirat olivat mustia tan-merkeillä, joillakin yksilöillä esiintyi rinnassa valkoinen merkki. Weimarinseisojien tiedetään myös synnyttäneen pentuja, joilla on haaleat tan-merkit silmien yläpuolella ja jaloissa, joskin tämä on hyvin harvinaista. Englantilainen ulkomuototuomari ja Weimarinseisoja kasvattaja Patsy Hollings, joka on tutkinut tarkemmin Weimarinseisojan historiaa, kertoo kirjassaan The Essential Weimaraner uskovansa, että Weimarinseisoja alunperin oli värimutaatio St. Branchen koirasta. Kenties kauniin hopeisen värinsä ansiosta, näitä hopeisia koiria alettiin jalostaa omana rotunaan, ja yhdistettiin myöhemmin kevyempiin ja elegantimpiin koiriin, jotta saatiin aikaan nykypäivän Weimarinseisoja. Jo 1600- ja 1700-luvulta peräisin olevissa maalauksissa kuvitetut koirat muistuttavat pitkälti tämän päivän weimarinseisojaa.

Varmaa kuitenkin on, että harmaita koiria pidettiin Weimarin hovissa, Saksassa jo 1800- luvun alussa. Suurruhtinas Karl August oli suuri harmaitten ihailija, jonka uskotaan tuoneen tämän koiran metsästysretkiltään Bohemiasta Thueringeniin, Saksaan. Suurruhtinas Karl August oli Itäisessä-Saksassa sijaitsevan Thueringenin maakunnan hallitsija vuonna 1775 ja hän asui Weimarin kaupungissa, Erfurtin alueella. Alue oli kuuluisa kauniista ja riistarikkaasta maaseudustaan, mikä palveli erinomaisesti ruhtinaan intohimoista metsästysharrastusta.

Juuri tämä harmaa koira, nykyinen weimarinseisoja, oli luonteenlujuutensa, älykkyytensä ja atleettisuutensa ansiosta ideaali alueen suurriistan metsästykseen. Vaikutusvaltainen Karl August kehitti rodun alun alkajaan vain perhepiirinsä, hovinsa ja muun valikoidun ylimystön metsästyskäyttöön ja piti itsellään myös oikeuden päättää, kenellä oli oikeus pitää weimarinseisojaa. Sittemmin kasvatusta harjoittivat pääasiassa ammattimetsästäjät ja riistanvartijat. Näissä koirissa oli silloin vielä runsaasti jälkikoiran ominaisuuksia, mutta jäljestyskäytön vähennyttyä niitä alettiin risteyttää kanakoirien kanssa ja jalostusta jatkettiin näillä risteytyksillä. Rodun virallistamisen jälkeen jalostuksessa ei ole käytetty apuna risteytyksiä muiden rotujen, varsinkaan pointterin kanssa. Weimarilainen on siksi todennäköisesti vanhin saksalaisista seisojaroduista ja sitä on jalostettu puhtaana noin sadan vuoden ajan. Nimi Weimarinseisoja juontaa kaupungista Weimar, jossa ruhtinas hovistaan käsin synnytti tämän rodun.

Saksan weimarinseisojakerho on perustettu Erfurtissa 20.6.1897. Vuonna 1896 alkoi rodun suunnitelmallinen jalostus ja rotukirjaan otto. Ensimmäinen yhteinen varsinainen rotumääritelmä laadittiin yhdessä Saksan ja Itävallan Weimarinseisojakerhojen kesken ja otettiin käyttöön 1935. Nämä kaksi kerhoa työskentelivät tiiviisti yhdessä kehittäen rotua, ajaen sen etua, pitäen rodun tiukasti vain metsästäjien käsissä. Saksalaisen pienen piirin käsistä rotu on vähitellen levinnyt myös muualle maailmaan. Koirien lukumäärä ei koskaan ole ollut erityisen suuri, paitsi USA:ssa ja Iso-Britanniassa, joissa rekisteröintimäärät ovat olleet korkeimmat. Ensimmäinen weimarinseisoja rekisteröitiin Suomeen vuonna 1969 ja viime vuosina pentueita on rekisteröity vuosittain 1-4 kpl.